Kun aika on oikea
Uskon siihen, että kaikilla asiolla elämässämme on oma paikkansa ja aikansa. Asiat tapahtuvat usein vasta sitten, kun olemme oikeasti niihin valmiita. Jokainen ihminen, joka elämäämme tulee, tuo mukanaan jotain uutta ja sillä uudella on aina jokin tarkoitus.
Miksi mietin nyt tätä teemaa, kumpuaa siitä, että olen huomannut itsessäni muutoksen viime aikoina. Muutoksen syyt varmaan ovat pitkälti sellaisia, että Tomas on kasvanut niin kovasti ja minä olen ollut työelämässä normaalisti. Töissä ollessani tunnen olevani se sama tyttö, kuin ennen lapsen saantia ja henkistä kasvua äidiksi. Toisaalta tuntuu, että töihinkin osaa suhtautua äidiksi kasvamisen jälkeen eri tavoin. Pinna on pidentynyt ja sisu kasvanut jos jonkinlaisten yöheräilyjen ja itsensä ylittämisien jälkeen. Jotenkin töissä käymisestä ajattelen myös niin, että hankin siellä perheellemme elantoa ja sillä on elämän kannalta iso merkitys.
Lisäksi syksyn suunnitelmille tapahtui asia, jota kutsutaan elämäksi. "Life is what happens to us while we are making other plans." Puhuin aiemmin siitä, kuinka haluaisimme pitää Tomasta vielä jonkin aikaa kotona ennenkuin hän menee päiväkotiin. Tämä ei kuitenkaan ole meille mahdollista sittenkään ensi syksynä. Siispä hankimme Tomakselle paikan hyvästä päiväkodista, joka sijaitsee kotimme naapurissa. Menemme tutustumaan päiväkotiin elokuussa ja Tomaksen on määrä aloittaa hoito syyskuussa. Hoidon tarve on max.parina päivänä viikossa ja ajattelenkin asiasta myös positiivisesti, että ehkä Tomaksesta on mukava käydä toisinaan päiväkodissa. Tapaahan hän siellä muita lapsia, saa leikkiä erilaisilla leluilla ja oppii varmasti uusia asioita.
Tuntuu, että vauva-ajan kupla on nyt viimeistään puhjennut. Äityden tunteet ovat varsin ristiriitaiset. Toisaalta on mukava olla töissä ja olla tekemisissä mm.työkavereiden kanssa ja toteuttaa itseään. Toisaalta olo on vähän haikea kun mietin esimerkiksi niitä ystäviä, jotka saavat olla kotona pitkään omien pientensä kanssa. Mitä kaikkea he saavat kokea lapsiensa kanssa... Olla ne, jotka näkevät ensimmäisenä lapsiensa kehitysaskeleet ja oivallukset. Saavat kaikki halit ja pusut itselleen, olla se, joka pienen kanssa nukkuu päiväunet ja lukee kaikki sadut.
Koetan kuitenkin muistaa, että kaikkialle ei kukaan pysty repeämään (en minäkään) ja meille on mm. omakotitalon menot, joista en voi luistaa. Tänäänkin kun olin töissä, Tomas ja Jere olivat kahdesaan kotona. He olivat he viettäneet kahdestaan mukavan päivän ja jos minä olisin ollut paikalla, olisi päivä voinut olla erilainen. En tällä tarkoita, että päivä olisi ollut huono minun läsnäollessani, vaan, että silloin myös minä olisin vaikuttanut mm.tekemisien valintaan, eikä pelkästään Jere ja Tomas.
Miten muuten tämä kuplan puhkeaminen näkyy, kuin töissä käymisenä? Tunnen olevani enempi oma itseni. Muuttuneella tavalla, mutta kuitenkin. Haluan taas esimerkiksi sisustaa enempi meillä kotona, mikä on rakas harrastukseni. Haluan taas ehostaa ulkonäköäni esimerkiksi värjäilemällä hiuksiani. Olen innostunut myös terveemmistä elämäntavoista ja riittävästä yöunesta. En enää yleensä jaksa syyttää itseäni siivoamisien unohtamisesta, vaan kekistyn mieluummin hellimään itseäni päiväunilla tai jollain muulla.
Jaksan nykyään aika usein miettiä kiitollisena miestäni. Hän on niin hyvä isä Tomakselle. Jere on Tomakselle oikeasti läsnä. Aika usein, jos minulla on huonompi päivä, tapaan ajatella, että ainakin olen jotain oikein tehnyt, kun Jere haluaa elämänsä kanssani jakaa ja olen saanut juuri hänet lapseni isäksi.
Nyt on edessä viikonloppu, jolloin me olemme Tomaksen kanssa kahdestaan kotona ja Jere lähtee vuorostaan tienaamaan. Mitään suurempia suunnitelmia ei tällä kertaa ole. Kunhan saadaan Tomaksen kanssa touhuta ja leikkiä oikein kunnolla, se on tärkeintä.
Lopuksi haluan esitellä uusimmat löydöt Pirttiimme. Erityisesti vanhasta puuarkusta olen oikein mielissäni. Se löytyi Torin kautta muutaman sadan metrin päästä kotoamme.
Ihanaa viikonloppua kaikille! <3
Miksi mietin nyt tätä teemaa, kumpuaa siitä, että olen huomannut itsessäni muutoksen viime aikoina. Muutoksen syyt varmaan ovat pitkälti sellaisia, että Tomas on kasvanut niin kovasti ja minä olen ollut työelämässä normaalisti. Töissä ollessani tunnen olevani se sama tyttö, kuin ennen lapsen saantia ja henkistä kasvua äidiksi. Toisaalta tuntuu, että töihinkin osaa suhtautua äidiksi kasvamisen jälkeen eri tavoin. Pinna on pidentynyt ja sisu kasvanut jos jonkinlaisten yöheräilyjen ja itsensä ylittämisien jälkeen. Jotenkin töissä käymisestä ajattelen myös niin, että hankin siellä perheellemme elantoa ja sillä on elämän kannalta iso merkitys.
Lisäksi syksyn suunnitelmille tapahtui asia, jota kutsutaan elämäksi. "Life is what happens to us while we are making other plans." Puhuin aiemmin siitä, kuinka haluaisimme pitää Tomasta vielä jonkin aikaa kotona ennenkuin hän menee päiväkotiin. Tämä ei kuitenkaan ole meille mahdollista sittenkään ensi syksynä. Siispä hankimme Tomakselle paikan hyvästä päiväkodista, joka sijaitsee kotimme naapurissa. Menemme tutustumaan päiväkotiin elokuussa ja Tomaksen on määrä aloittaa hoito syyskuussa. Hoidon tarve on max.parina päivänä viikossa ja ajattelenkin asiasta myös positiivisesti, että ehkä Tomaksesta on mukava käydä toisinaan päiväkodissa. Tapaahan hän siellä muita lapsia, saa leikkiä erilaisilla leluilla ja oppii varmasti uusia asioita.
Tuntuu, että vauva-ajan kupla on nyt viimeistään puhjennut. Äityden tunteet ovat varsin ristiriitaiset. Toisaalta on mukava olla töissä ja olla tekemisissä mm.työkavereiden kanssa ja toteuttaa itseään. Toisaalta olo on vähän haikea kun mietin esimerkiksi niitä ystäviä, jotka saavat olla kotona pitkään omien pientensä kanssa. Mitä kaikkea he saavat kokea lapsiensa kanssa... Olla ne, jotka näkevät ensimmäisenä lapsiensa kehitysaskeleet ja oivallukset. Saavat kaikki halit ja pusut itselleen, olla se, joka pienen kanssa nukkuu päiväunet ja lukee kaikki sadut.
Koetan kuitenkin muistaa, että kaikkialle ei kukaan pysty repeämään (en minäkään) ja meille on mm. omakotitalon menot, joista en voi luistaa. Tänäänkin kun olin töissä, Tomas ja Jere olivat kahdesaan kotona. He olivat he viettäneet kahdestaan mukavan päivän ja jos minä olisin ollut paikalla, olisi päivä voinut olla erilainen. En tällä tarkoita, että päivä olisi ollut huono minun läsnäollessani, vaan, että silloin myös minä olisin vaikuttanut mm.tekemisien valintaan, eikä pelkästään Jere ja Tomas.
Miten muuten tämä kuplan puhkeaminen näkyy, kuin töissä käymisenä? Tunnen olevani enempi oma itseni. Muuttuneella tavalla, mutta kuitenkin. Haluan taas esimerkiksi sisustaa enempi meillä kotona, mikä on rakas harrastukseni. Haluan taas ehostaa ulkonäköäni esimerkiksi värjäilemällä hiuksiani. Olen innostunut myös terveemmistä elämäntavoista ja riittävästä yöunesta. En enää yleensä jaksa syyttää itseäni siivoamisien unohtamisesta, vaan kekistyn mieluummin hellimään itseäni päiväunilla tai jollain muulla.
Jaksan nykyään aika usein miettiä kiitollisena miestäni. Hän on niin hyvä isä Tomakselle. Jere on Tomakselle oikeasti läsnä. Aika usein, jos minulla on huonompi päivä, tapaan ajatella, että ainakin olen jotain oikein tehnyt, kun Jere haluaa elämänsä kanssani jakaa ja olen saanut juuri hänet lapseni isäksi.
Nyt on edessä viikonloppu, jolloin me olemme Tomaksen kanssa kahdestaan kotona ja Jere lähtee vuorostaan tienaamaan. Mitään suurempia suunnitelmia ei tällä kertaa ole. Kunhan saadaan Tomaksen kanssa touhuta ja leikkiä oikein kunnolla, se on tärkeintä.
Lopuksi haluan esitellä uusimmat löydöt Pirttiimme. Erityisesti vanhasta puuarkusta olen oikein mielissäni. Se löytyi Torin kautta muutaman sadan metrin päästä kotoamme.
Ihanaa viikonloppua kaikille! <3
Ihana kirjoitus Essi, näin se elämä menee ja on paljolti asioiden oivaltamista. Tomas saa isänsä kanssa korvaamatonta kahdenkeskistä aikaa, joka luo pohjaa isän ja pojan välille, kuin sitten sinunkin aika lapsen kanssa teidän välejä. On tärkeää, että ihmisenä ja naisena koet olevasi muutakin kuin äiti, kodin ulkopuoliset roolit eheyttävät ihmisenä ja perhe-elämää jaksaa paremmin. Hyvää kesää sinulle ja perheellesi, elämä on ihanaa!
VastaaPoista