Vaiheilua ja uusia tavoitteita
Hei!
Kuten jo tiedätte, olen asioita paljon pohdiskeleva ja analysoiva henkilö. Tämäkin postaukseni käsitelee niitä ajatuksia, joita olen viime aikoina pohtinut. Aihevalintani tälle kirjoitukselle tuli mieleen juostessani äskettäin tutulla lenkkipolulla, kun mietin omaa kulunutta kesääni. Jäin pohtimaan sitä, että onko kaikilla lupa välillä vaiheilla? Äkkiseltään ajateltuna voisi uskoa, että tietysti on, sillä toki sellainen oman tien etsiminen uudestaan ajoitain kuuluu mielestäni jokaiseen ikävaiheeseen ja elämänkriisiin ja vaihelun myötä on mm. mahdollista oppia jotain uutta elämästä. Toisaalta tuntuu, että kun vaihelu ajoittuu jo ennestään kiireisiin ja toisinaan kuormittaviin ruuhkavuosiin, tuntuu se luvattomammalle, koska voi vaikuttaa esimerkiksi perhe-elämän sujuvuuteen.
Mistä vaiheilu tai tarkemmin sanottuna oman elämäntehtävän pohtiminen uudelleen johtuu? Nuorena parikymppisenä, se on tyypillistä ja johtuu esimerkiksi lukemattomista hyvistä eri mahdollisuuksista, joista pitäisi (olevinaan) osata valita se yksi ja ainoa, vaikka ei oikeasti vielä olisi mitään kiirettä. Mutta miksi se voi iskeä silloin, kun on saavuttanut elämässään ne asiat, joista on aikaisemmin osannut vain haaveilla ja enemmänkin? Niin moni asia arjessa on kokemuksien, varallisuustason nousun ja armollisuuden myötä helpottanut verrattuna aiempaan, esimerkiksi aikaan ennen lasta. Voiko vaiheilu johtua ikäkriisistä, siitä että elämä on ollut liian hektistä ja ole ollut aikaa itselle, parisuhteen ongelmista tai kriisistä, vai siitä, että kaikki ei olekaan mennyt ihan oman tavoitelistan mukaisesti ja tämä seikka tuntuu vaikuttavan hallitsevasti elämään?
Itselläni tähän kriisiin on vaikuttanut kaikki edellä mainitut, luultavasti kuitenkin eniten viimeksi mainittu. Mitä sitten on viisainta tehdä, kun jokin suuri tavoite, jota kauniimmin unelmaksi voi kutsua, ei toteudu? Riippuu mielestäni tavoitteesta. Meidän tavoitteemme oli saada Tomakselle sisarus ja vielä siten, että tämä olisi tapahtunut heti ensimmäisen lapsen perään, monesta syystä. Ensinnäkin, en ole koskaan muulloin, kuin raskaus- ja vauva-aikana ollut aidosti itseeni tyytyväinen henkilö, onnellinen siitä mitä on, jopa niin onnellinen, että tuntui, että pakahdun tunteeseen. Kauhulla odotin sitä, että palaan työelämään ja joudun jättämään oman rakkaani niin kovin pienenä toisten hoidettavaksi ja samalla kuplamme särkyy. Olisi ollut ihana kun sitä kuplaa olisi jatkunut pidempään samalla kertaa. Myös epätietoisuus siitä, että voimmeko saada toista lasta enää koskaan, oli mukana siellä kuplassa ja kuten nyt voi nähdä, pelko sekundaarisesta lapsettouudesta toteutui. Minusta lapsettomuus kaikkine muotoineen on edelleen tabu, jota haluan tässä samalla itse rikkoa. Meillä ongelmat lapsen hankkimisessa johtuvat todennäköisesti sairastamastani, melko yleisestä endometrioosista.
Unelman tilalle voi hankkia aina uusia unelmia, mutta joskus ei olekaan niin helppoa. Toisaalta kaikki voi ratketa silloin, kun sitä vähiten odottaa ja unelman tavoittelu onkin taas mahdollista. Esimerkiksi me olemme nyt valmiita kaikkeen siihen, mitä toisen lapsen saaminen kohdallamme vaatii.
Vaikka vaiheilu on raastavaa ja saattaa satuttaa muitakin kuin itseä, ehkä sitä tarvitaan toisinaan, jotta voi ymmärtää sen, mikä on itselle oikea valinta ja tärkeintä. Opiskelemissani yhteiskuntatieteiden opinnoissa uskotaan, että vaikka me ihmiset kuvittelemme olevamme kovin erityisiä ja ainutlaatuisia, tutkimusten osoittamalla näytöllä on todettettu, että olemme hyvin samanlaisia keskenämme tässä yhteiskunnassa. Meillä on samanlasia pelkoja, toiveita, suojautumismekanismeja ja varmasti vaihelujakin keskenämme. Toivoisin, että kirjoitukseni myötä, jos sinä lukija satut juuri tällä hetkellä olemaan samassa vaiheessa, kuin minä monta kuukautta olin, saat lohtua siitä, että ajan ollessa oikea, tiedät mitä tehdä ja ymmärrät, että ihan kaikella on tarkoituksensa.
"Kaikki ne katastrofit, joita sä pelkäsit
Ne toteutui
Tuli vedenpaisumus ja tuli tuhotulva
Mut sä vielä uit
Kävi klassiset
Ja siinä hukkui kyllä usko ihmisiin
Sanot nyt ei lähde enää
Mut kun on takana tää
Niin sä lennät avaruuteen, beibi
Mulle sä olet ihme
Tää ei oo mikään sun tila viimeinen
Älä katso inhoten peiliin
Siellä katsoo kyllä kaunis ihminen
Sä lähdet maata kiertämään
Ja kaikki planeetat on sua varten
Tänään et viel uskalla ulos
Jäädään uusimaan sun unelmii"
Hyvää viikonloppua!
💓 Essi
Tiedän osin miltä tuo tuntuu. Itselläni oli kolme keskenmenoa esikoisen jälkeen ja toinen lapsi syntyi neljännestä raskaudesta, josta ei osannut iloita vasta kuin toisella kolmanneksella, kun ultra näytti, että kaikki on ok. Syynä keskenmenoihin oli tuolloin harjoittamani vegaanisen ruokavalion aiheuttama vajaaravitsemus. Tsemppiä teille! 💖
VastaaPoistaSe on varmasti ollut raskasta aikaa, kun on ollut monta keskenmenoa peräkkäin, en osaa oikein edes ymmärtää! 💔 Kiitos Eija tsempistä 🧡
Poista