Muuttunut elämä pirtissä

Hei kanssaihmiset.

 "Pienoinen" tauko on tässä kirjoittelemisesta ehtinyt kulumaan. Ajatukseni tässä vuoden sisällä ovat keskittyneet oikeastaan vain yhteen asiaan, oikeammin rakkaaseen pieneen ihmeeseemme.
Ajattelin jo, että ilkeääkö sitä enää kirjoittamaankaan, kun niin pitkä tauko on. Sitten ajattelin, että enpä toisaalta ole lukenut sellaisesta säännöstä, että taukoja ei saisi olla. Lisäksi asioita pitää tehdä mielestäni silloin, kun ne hyvältä tuntuvat.

Tosiaan, viime elokuussa saimme tuon kaikkein ihanimman tiedon, mitä saada voi, eli että saamme lapsen ja meistä tulee vanhemmat. Siinä se aika sai siivet alleen, tulevaisuutta sai eri tavalla vielä suunnitella ja eri perspektiivistä katsoa,  kaikintavoin valmistautua olemaan vanhempi.

Konkreettistä valmistautumista oli taloremontin edistyminen kun halusimme, että kotonamme olisi valmiimpaa pienen syntyessä, vauvan tarvikkeiden hankinta sekä esimerkiksi työkuvioiden selvittely äitiyslomaa varten.

Tällä hetkellä voi sanoa, että kaikki on niin hyvin kuin olla voi. Poikamme on kasvanut hyvin, oppinut paljon uutta ja ollut vielä terveenä. Ikää hänellä, Tomaksella on vajaa viisi kuukautta.

Vauva-arki on kasvattavaa aikaa. Väsymys vaivaa mutta enempi silti sanoisin, että elän omaa unelmaani kun minulle on suotu tämä ihana mahdollisuus olla äiti. Parisuhdettakin lapsensaanti on lujittanut. Enää ei pienet asiat saa tunteita kuohumaan eikä pakkaa sekaisin. Tomas on kaiken keskiössä ja arjen toimivuus. Lisäksi sitä arvostaa toista enemmän, kun huomaa, kuinka paljon hänkin lapsesta välittää ja jaksaa lisäksi huomioida vaimoaan pienillä arkisilla rakkaudenteoilla. Esimerkisi aamulla oli kiva alkaa aamupalalle kun mies oli laittanut kahvit valmiiksi minulle töihin lähtiessään.

Ompa lapsensaanti myös muokannut ihmissuhteitamme. Omalla kohdallani ne ihmiset, jotka kulkivat rinnallamme raskausaikana ja senkin jälkeen, ovat täysin eri arvossa, kuin hyvänpäiväntutut.

Minulla on muutama esimerkki semmoisista asioista, jotka tuoreena äitinä pidän suuressa arvossa.

Ystäväni, joka on kulkenut vierelläni jo pienenä lapsena, kulki vierelläni tukien raskausaikana, päivittäin. Hänelle muistan laittaneeni vielä synnytyssalissa viestiä tuntemuksistani ja saaneeni henkistä tukea. Isoimpana asiana kuitenkin hän tuli koulukiireidensä  keskeltä, monen sadan kilometrin päästä vauvamme katsomaan heti samana iltana kun pääsimme uuden tulokkaan kanssa kotiin. Oli ihana ajatella, että tämä ystävä on meillä kotona vastassa omaa kummilastaan ja juuri sillä hetkellä kun ajoimme autolla pihaan, tuntui että minulla on kaikki. Lämmin koti vastassa koleassa säässä, pieni kultaakin kalliimpi nyytti sylissä ja tärkeät ihmiset kodin sisällä.

Äitini on erityisen kiintynyt Tomakseen ja tunne näyttää olevan molemminpuolinen. Hänelle ensimmäisenä uskoin rakkaan vauvamme hoitoonkin, sillä jos vauvaa katsoo niin rakastunein silmin niin aivan varmasti häntä myös hellien hoitaa. Kerran kysyin äidiltäni, että miltä tuntuu olla isoäiti ja millaisena hän ajattelee suhteensa vauvaan. Hän kertoi, että ajattelee vauvassa olevan osan häntä itseään. Kun olimme ensimmäisen pidemmän pätkän koko perheen voimin lomailemassa kotonani, tuli äidilläni kyyneleet silmiin, kun olimme lähdössä kotiin, niin kova ikävä vauvelia oli jo lähtiessä, emmehän aivan viikottainkaan välimatkan vuoksi tapaa. Myös isälleni Tomas on rakas. Hän on hellä ja osallistuva ukki, nykyaikainen ja ihailtavan kiinnostunut vauvasta.

Uusi ja äkkiä läheiseksi minulle tullut ystäväni teki Tomakselle pehmolelun.  Lelun mahaosuuteen hän oli käyttänyt Tomaksen vanhaa unihaalaria, jossa vauva viihtyi paljon aivan pienenä ollessaan. Lelu oli saanut kaulaansa myös pienen huivin, joka oli niinikään haalarista tehty. Aivan ihana ajatus sekä yllätys ja sitä katsoessani saan aina mieleen ne vauvantuoksuiset kevättalven ihanat päivät. Äitiys yhdistää ihmisiä todistetusti :)

Mieheni perheestä on tullut minulle läheisempi ja minulle on tärkeää, että Tomas tuntee kuuluvansa myös tähän perheeseen. Miehen äiti on jo kokenut isoäiti, hänelle vauvelimme on jo seitsemäs lapsenlapsi. Kokenein ottein hän Tomasta käsittelee, jaksaa aina vauvaamme muistaa. Nytkin tätä kirjoittaessani tiedän hänen pieniä vauvansukkia neulovan, että pysyy pienokaisen jalat ensi talvena lämpöisenä.

Eikä pidä unohtaa armaita työtovereita. Heiltä sai parhaat selviytymisniksit vauva-arkeen ja päivittäiset tsempit töissä. He olivat niin ihanasti mukana raskaudessa, että kiitollinen saa olla.

Tässä pirtin pienoisen asukkaiden tämänhetkiset kuulumiset :) kivaa syksyn alkua kaikille!