Perjantain illanviettoa uudessa/vanhassa kodissa



Tässä sitä kirjoitetaan sitten ensimmäistä tekstiä tähän blogiin, joka käsittelee suurilta osin vasrmasti tätä minun elämäni suurinta projektia, eli jo 89-vuotiaan talomme kuntoon saattamista. Tästä unelmiemme peruskunnossa olevasta talosta kaupat tehtiin marraskuussa 2016, eli muutamia kuukausiahan tässä ollaan saatu jo kotia tehdä.

Tarkoitus on myös muutoin kirjoitella tähän blogiin kaikenlaista ja olenkin huomannut, että remontoidessa mieli kerkeää työskentelemään monen asian parissa-riippuen tietenkin vähän millaista remonttia tekee.




Ensi kesänä ja varmaan monena kesänä senkin jälkeen on myös tarkoitus tehdä kaikenlaista meidän noin  hehtaarin pihalle,jossa valmiina kasvaa jo ainakin omenapuu, yrttejä, tammi ja marjapensaita sekä myös joitain monivuotisia kukkia. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, pihaa täytyy myös nyt keväällä kaivinkoneella tasoittaa ja sitten ajattaa siihen soraa.











Tänään uskalsin ostaa jo ensimmäiset kevään kukat koristamaan kotimme verantaa. Orvokit tuntuivat varmalta valinnalta, varsinkin kun äitini ja muut lähipiirini kukkatietäjät tiesivät kertoa että ne kestävät vaikka pakkasta ja lunta. Ihanasti nuo toisaalta vaatimattomatkin orvokit jo piristävät ilmettä ja luovat kaunista tunnelmaa <3





Kuvastakin saattaa nähdä meidän ensi kesän yhden suurimman remonttijobin, eli teranssin ja muutenkin talon maalauksen. Talo on nyt vaalean sininen ja tulossa siitä on (haalean) vaaleanpunainen. :)


Kaikenlaista olemme täällä jo ehtineet tekemään, mutta kerron niistä joskus toiste. Tähän ensimmäisen kirjoitukseni loppuun haluan kuitenkin vielä kertoa jotain tästä kodistamme, joka meille niin tärkeä on; Tämä koti ei ole täydellinen, ei helppo pitää siistinä eikä varmasti ole kaikkien kiireisten ihmisten unelmakoti. Meille se kuitenkin tarjoaa ensimmäisen oman kodin, yhteistä tekemistä, joka vahvistaa ehkä nuorta avioliittoamme, ihanaa historian lehtien havinaa, jota minä ainakin rakastan, haastetta, kodikkuutta,lämpöä ja pysyvyyttä.



Kommentit

Suositut tekstit